lauantai, 20. elokuu 2011

Kahden vuoden poissaoloselvitys ja Tervetuloa Valoon!

 Kävin vieraissa. Loin ainakin neljä erilaista uutta blogia, joista mikään ei ole ottanut tuulta alleen.  

Selailin menneisyyttäni ja häkellyin. Kuinka eksyksissä voikaan olla? Vaikka joku olisikin sinut jo löytänyt.

Jos joku tätä vielä seuraa, Ihanainen ainakin, niin tiedoksi: mentiin Pitkänhuiskean kans naimeseen. Olen onnellinen. Suuri Rakkaus on jo aikamies, tai no matkalla sinne. Latelee vielä totuuksiaan lapsen suulla. Valtaisa tutkimusmatka-prosessi itseeni on tuottanut oivalluksen aikuisuudesta ja sen ihanuudesta. Elämä ja sydän yksinkertaistuvat. Onkin työ, onkin oikeaa rakkautta, onkin arkea, onkin ihan hyvä olla. Kummallista ja niin tavallista. 

Kapinassa olen silti, edelleen.

Se sama Jokin, on edelleen tulematta. Etsin. Tutkin. Löydän. Tarkkailen.

Olen siirtynyt uuteen tilaan, siksi uusi nimi. Tervetuloa Valoon:

http://valossa.blogspot.com/

maanantai, 29. kesäkuu 2009

Mitä tapahtui?

Kirjoitin kokonaisen piiiiitkän vuodatuksen, piiiiiiitkästä aikaa ja sitten se katosi. Harmistus!

Olisin siinä vain purkanut turhautumista, sydämen kipua, kun rakas ystävä päätti kääntää minut oman tötöilynsä syntipukiksi, vain siksi, että kerran päätin sanoa Hänen olleen väärässä. Asiassa on puolensa. Rikkirepivällä riidalla saadaan suhde etäiseksi, silloin ei sitä tarviste sen enempää kasvatella, voin edetä nyt.

Lienen ärsyttävä ihminen.

Olen nimittäin täydellinen, vaikka en itse tiedä sitä, omasta milestäni olen aika vajavainen ja rimani hipovat aina liian korkealla. Ei en olekaan narsisti, siitä minun ei tarvitse huolehtia, asetan toiset monesti edelleni, kunnon narsisti ei tee niin. Olen sen sijaan perfektionisti.

Isti tai nisti. Ihan sama. Riita sattuu. Sydän on levoton. Ja kun luin viime vuoden kirjoitukseni, ei mikään ole juurikaan muuttunut: yhtä kiire, samassa tilassa kokonaisvaltaisesti.

Lähden elokuviin.

keskiviikko, 22. lokakuu 2008

Täit kukkarossa

Köyhyys iski. Yhtä salakavalasti kuin poikaselle täit. Yhtenä aamuna vaan kammattiin hiukset ja sieltä löytyi elämää. Mitäs. Kertapesulla olisi pitänyt lähteä, mutta eivät kaikki pese, alueen asujamisto, jälkikasvuaan pidä puhtaana. Taistele tässä yksin sitten täitä vastaan.

Joku niistä poltti naapuritalon roskiskatoksen. Taas.

Köyhyys iski. Laskin jo hyvissä ajoin tulevan laskusaldon. Ei palkka riitä. Ja kun mietin miten selvitä joulun lahjoista -eksyin osamaksuapajille. Ja äiti ja sisko lupasivat luoda jouluntuoksut, ettei sitä tarvitse stressata. Muovikuusi on edelleen eteisessä viime joulusta, sitä enää kannata kellariin viedä. Olen töissä silloin minä. Töissä kehtasivat väittää, että meikäläisllä on niin hyvät palkat. Ja poronkulkuset. Kun ei lainaa saa ja normaalieläminen vie velkavankeuteen.

Lidliin en mene. Luomusta en luovu.

Ainakaan vielä.

keskiviikko, 24. syyskuu 2008

kaksi kaunista syksyllä

hämmennys

hiljainen onnen tunne

Ajattelin sen olevan täysin ohi, mutta niin, koskaan ei pitäisi vannoa: ei koskaan. Syli tuntui hyvältä, mutta olemme edelleen yhtä mieltä siitä että vapaus on suhteemme onnistumisen avain. Häntä ei voi kahlita, eikä minua, muuten muutun hirviöksi, joka en halua olla.

Ja se toinen. Kohtaaminen oli ammatillinen, mutta outo. Ehkä se outous tuntui vain minussa. Hän oli hämillään. Jäi huoneeni nurkkaan istumaan ja olisi kai halunnut sanoa jotain. Mitähän se olisi voinut olla. Sen sijaan puhuimme töitä ja niitänäitä.

Vapauteni huokuu minusta. Liika valta kapsahtaa omaan nilkkaan. Pyrin nöyryyteen. En pidä siitä, että minua näpäytellään, siihen ei ole oikeus kuin Luojallani, hän tekee sen hyväntahtoisesti.

Asiat joihin takerrumme.

Niskaa särkee. Kaipaan sinua. Kohta jo näemme, hymyilen.

torstai, 18. syyskuu 2008

hiljaista

 

On ollut hiljaista.

Matkakin piristi vain vähän.

Tämä loma tuntuu loppumattomalta ja vasta nyt sen tullessa loppuun annan anteeksi itselleni etten tee kaikkea sitä mitä ajattelin tehdä. Tuli kiireettömyydestä stressiä. Olen melkein rahaton. En ehkä saavuta sitä ainoaa materiaa mitä halajan, vaikkei sen pitänyt olla niin epätodennäköistä. Maailma vaan on niin epätodennäköinen. Päätä särkee harmaus. Jokaisella säätiedotuksella ollaan lähempänä itsemurhaennätyksiä. Mitään ei tapahdu. Makaan pitkään ja syön väärin. Liikuntaa olen lykännyt päivän kerrallaan.

Ainoana pilkahduksena ajatuksissa toivo.

Ehkä minun vuoroni tulee taas.

Ehkä.

Ihanainen sanoi kerran ihonsa menevän hukkaan. Sen kaipuun tunnistan. Tämän harmauden, sen kestäisi paremmin kahtena.